HAVAINTOJA MAAILMASTA HYVEIDEN KERTAUSKURSSILTA

Jos johtajien tulisi olla filosofeja tai filosofien tulla johtajiksi – se merkitsee samalla tarvetta tuntea hyveet kuin omat sormensa. Miten ne nyt menivätkään?

KOHTUULLISUUS. Ovaalinmuotoisessa kokoushuoneessa erään maan valtias ottaa vastaan hallintonsa virkamiesten kehuja ja suitsutusta tyytyväisen näköisenä ja myhäillen. Hänellä on mielensä päällä yksi tärkeä kysymys maansa johtaville miehille ja naisille:

”Nyt pitäisi päättää, että pitäisikö tämän huoneen listat kullata?”, hän kysyy ja selittää, että aidolta näyttävää kullan väristä maalia ei ole keksitty, joten ainoana ratkaisu on käyttää aitoa kultaa.

Niinpä tietysti. Kukapa hullu nyt tyytyisi kullanväriseen maaliin. Kaikki nyökyttelevät ymmärtävän näköisinä ja pitävät kysymystä sellaisena, jota todella kannattaa pohtia yhdessä valtionpäämiesten kesken.

ELÄMÄÄ EHTOJEN KERA

”Huijaamme silmiämme. Kun peitämme katon kullalla, tunnemme iloa petoksesta. Tiedämme nimittäin, että tuon kullan alla piilottelee ruma puu.
Ohuilla koristekerroksilla ei peitetä vain seiniä ja kattoja. Myös kaikilla ihmisillä, jotka ovat olevinaan jotakin ihmeellistä, on vain onnellisuuden ulkokuori. Katso tarkkaan, niin huomaat, kuinka paljon kaikenlaista pahaa on tuon maineikkuuden ohuen kalvon alla”, kirjoitti Seneca.

No, kukaan meistä ei ehkä tosissaan pohdi kultaavansa kokoushuoneensa listoja, mutta kohtuuttomuus hiipii arkeen huomaamatta: Se on esimerkiksi sitä, kun emme suostu näkemään hyvää siinä, mitä meillä jo on, koska jotain omasta mielestä tärkeää puuttuu.

Se jokin voi olla arvostusta, asemaa, varallisuutta, työpaikka, lomamatka, kesämökki, unelma-asunto, perheenlisäys – mikä vain, jota ilman tuntuu vaikealta jatkaa elämäänsä.

Emme nimittäin halua elää ilman ehtoja: emme osaa ajatella voivamme olla tyytyväisiä ilman ehtoja, vaan sijoitamme onnemme ja tyytyväisyytemme siihen, että saamme jotain haluamaamme.

Vaadimme siis, että jonkin asian on toteuduttava, jotta voisimme elää tyytyväisenä tai onnellisena.
Mutta onko se kohtuullisuutta – vai elämään salaa hiipinyttä kohtuuttomuutta?

LYHYTAIKAISEN LUMON VALLASSA

Hullut päivät ovat taas täällä! Kun katselen katalogin tuotekuvia, otan samalla tietoisen riskin uusien halujen syntymisestä.

En ajattele, että kaikki on omaa syytämme. Olemme vain kasvaneet kulutuskeskeiseen, konsumeristiseen ja materialistis-hedonistiseen yhteiskuntaan ja sen arvoihin sisään vaivihkaa.

Meidät on opetettu lohduttautumaan ostoksia tekemällä. Kun tuntuu pahalta tai tyhjältä, jokin uusi ostos auttaa ja lohduttaa – ainakin hetkellisesti.

Kyseessä on mekanismi, jonka olemassaoloon ei välttämättä koskaan edes havahdu. Mutta olet varmaan kokenut tämän: viikkoa tai paria myöhemmin ostos ei kuitenkaan tunnu enää miltään. Sen lumo oli lyhytaikainen.

Siksi filosofinen mieli kysyy: onko ostosten käyttäminen itsensä lohduttamiseen tai ilahduttamiseen viisas tai kohtuullinen ratkaisu? Vai jotakin, joka olisi hyvä tehdä näkyväksi ja jolle voisi etsiä viisaampaa vaihtoehtoa?

Suuryrityksen johtajan kohdalla sama pohdinta kohtuullisuudesta saa toiset mittasuhteet, mutta kysymys on pohjimmiltaan sama: onko oikein ja viisasta rakentaa voiton tavoittelussa tehdas, joka käyttää jotain saastuttavaa materiaalia tai ostaa raaka-aineita taholta, joka käyttää epäeettistä halpatyövoimaa.

Tai: Onko oikein käyttää tekoälyä tavalla, joka vahingoittaa ihmisiä, mutta lihottaa omaa tilipussia?

Mutta miten tällaisten pohdintojen ääreen oikein ohjautuisi? Mistä löytyy tie viisauteen?

EROTTELUKYKY AVAINASEMASSA

VIISAUS. Jos rauhanneuvosto koostuu susista, on turha odottaa lopputulokseksi rauhaa, sanoo vanha sanonta.

Platonin mukaan johtajien olisikin tultava filosofeiksi ja filosofien johtajiksi. Mutta miksi?

Koska viisaus on sisäistä ohjauskykyä, jota ei voi korvata millään muulla taidolla. Ennen kaikkea se on erottelukykyä.

Esimerkiksi kykyä erottaa olennainen epäolennaisesta ja kohtuullisuus kohtuuttomuudesta.

Viisautta tulisi opiskella, jotta löytäisi erottelukyvyn – ja sen myötä kykenisi toteuttamaan kaikkia muita hyveitä, kuten rohkeutta, kohtuullisuutta ja oikeudenmukaisuutta:

”Sitten kun sinulla on kaikkea, sittenkö haluat opiskella viisautta? Onko viisaus sinulle elämän viimeinen silaus, jonkinlainen lisäke? Tosiasiassa sinun kannattaa opiskella viisautta, oli sinulla jotakin tai ei. Jos omistat jotakin, miten muuten voisit tietää, onko sinulla jo liikaakin? Ja jos sinulla ei ole mitään, voit aloittaa viisaudesta ennen kuin etsit mitään muuta”, Seneca opastaa.

OIKEUDENMUKAISUUS VIRIÄÄ VIISAUDESTA

Koska viisaus on erottelukykyä, se on samalla kykyä ohjautua kohti oikeudenmukaisuutta vastakkainasettelujen luomisen sijasta.

Viisaus on esimerkiksi rohkeutta luottaa siihen, että maailmassa voi pärjätä ilman kyynärpäätaktiikkaa, valehtelua tai omien etujen ajamista.

Helsingin Sanomissa oli hiljattain artikkeli siitä, miten valehteleminen on meille niin tuttua, ettemme edes aina välitä siitä. Päinvastoin. Jotkut pitävät sankareina niitä kansanedustajia, jotka laskettelevat luikuria taitavasti:

”Mitä räväkämmin käännät asiat päälaelleen ja pystyt nuijimaan toista päähän, sitä enemmän hurrataan”, totesi juttua varten haastateltu Vesa Heikkinen, joka on tutkinut ideologista kielenkäyttöä jo vuosikymmenten ajan.

Heikkisen mielestä politiikka ei voi toimia valheen pohjalta. Ja kuitenkin valheet ovat muuttuneet arkipäiväisiksi.

Miten johtaja valehtelee itselleen tai tiimilleen ”pienesti” arkipäivän keskellä? Entä perheenäiti illalla väsyneenä lapsilleen? Tai lääkäri potilaalleen? Konsultti asiakkaalleen?

Viisaus taas on iloa siitä, että uskaltaa kaikissa tilanteissa toimia niin kuin on oikein, vaikkei kukaan näkisi ja tietäisi siitä.

Samalla viisaus on kykyä kasvattaa itselleen selkärankaa, jonka varassa uskaltaa kieltäytyä toimimasta ”me vastaan he”-logiikalla, vaikka se olisikin helpoin ja yleisin tie.

ROHKEUS ON PELKOJEN KOHTAAMISTA

Psykologit Johanna Stenberg ja Jan-Henry Stenberg kirjoittavat kirjassaan En se minä ollut siitä, miten jokainen meistä turvautuu toisinaan itsensä suojaamiseen itseään harhauttamalla.

Erilaisia puolustusmekanismeja ja defenssejä on kymmeniä – ja ne kaikki vääristävät todellisuutta.

Jos emme ole näistä mekanismeista selvillä, emme näe tosiasioita.

Onkin rohkeutta tutkia omia ajatuksiaan, toimintaansa ja motiivejaan rehellisesti. On rohkeutta myöntää, ettei ole kovin viisas, mutta jatkaa henkisten harjoitusten tiellä tullakseen viisaammaksi.

Samalla rohkeus on nykyisessä suoritusyhteiskunnassa yhä useammin uskallusta olla haavoittuva – tai näyttää, ettei tavoittele niitä arvoja, joita kohti kaikki ympärillä ohjaavat.

Kun tavallisiksi muuttuvat asiat, joita aiemmin kauhisteltiin, on vaarana, että itsekin sokeutuu ja tottuu niihin.

TAVALLISUUDEN VAARA

Rooman keisari Neron aikaa esimerkiksi pidettiin aikoinaan katastrofaalisena poikkeuksena – kun se nyt rinnastuu jo aivan arkisesti nykypäivän tapahtumiin.

HS:n toisessa artikkelissa kuvataan, miten Rooman valtakunta soti nykyisen Iranin edeltäjävaltion Parthian kanssa – ja miten keisari Nero ympäröi itsensä ihailijoiden joukolla, oli hyvin perso erilaisille palkinnoille, valehteli avoimesti sekä rakasti rikkauksia ja kultaa.

Näyttääkö tämä näky jo ihan tavallisen arkiselta – vai toimiiko erottelukykymme yhä?

Jos oma erottelukyky tuntuu horrostavan tai vaipuneen koomaan kaikkien masentavien uutisten keskellä, on yksi takuuvarma keino filosofisen mielen herättelyyn: alkaa harjoittaa hyveitä.

Filosofit kutsuvat viisauteen pyrkivää elämäntapaa henkisten harjoitteiden tekemiseksi.

Ja mikä parasta: siinä voi aloittaa alusta joka päivä ja kehittyä pikkuhiljaa kohti henkistä kestävyyttä ja viisautta. Parempaa pääomaa ja turvaa ihminen voi tuskin itselleen mistään saada.

LÄHTEITÄ JA LISÄÄ LUETTAVAA:

• Juhana Torkki, Järkevä onni. Stoalainen tie mielenrauhaan, Otava 2025
• Johanna Stenberg & Jan-Henry Stenberg, En se minä ollut. Itsen suojaamisen ja harhauttamisen perusteet, Duodecim 2016