MIKSI JOHTAJIEN ON MUUTUTTAVA FILOSOFEIKSI?

Parhaiten selviävät johtajat, jotka omaavat henkistä kestävyyttä sekä osaavat vaihtaa näkökulmaa. 

Maailman johtavaksi bisnesajattelijaksi valittu Clayton M. Christensen piti vuonna 2010  puheen Harvard Business Schoolin valmistuville oppilaille.

Puheessaan Christensen kiinnitti huomiota siihen, kuinka usein käy niin, että huippusuorittajat päätyvät elämään onnetonta elämää. Puheen pitämisen aikoihin hän oli juuri itse selvinnyt samasta syövästä, joka vei hänen isänsä hengen.

Lukiessani Christensenin puhetta mieleeni tuli, että tunnettu bisnesajattelija katseli maailmaa paljolti samasta näkökulmasta kuin Platon, joka oli esittänyt ajatuksen siitä, että joko johtajien on muututtava filosofeiksi tai filosofien johtajiksi.

Ilman filosofista viisautta, meidän kenenkään – ja varsinkaan johtajien – on vaikea jaksaa epävarmuuden ja vastoinkäymisten keskellä.

Erilaisten henkilökohtaisten vastoinkäymisten – oman liiallisen työmäärän, iäkkäistä vanhemmista huolehtimisen tai muiden haasteiden lisäksi maailma myllertää epävarmana ympärillämme aiheuttaen ahdistusta ja pelkoa.

KUIN KEISARI NERON AIKAAN

Tilanteemme ei kuitenkaan ole millään lailla uusi tai poikkeava, vaikka siltä tuntuu. Esimerkiksi Rooman valtakunnassa elämää hallitsi jatkuva epävarmuus.

Sodat, kulkutaudit ja poliittiset levottomuudet aiheuttivat sen, että kenen tahansa elämä saattoi koska hyvänsä suistua raiteiltaan.

Myös tuloerot olivat suuria – aivan kuten nykyäänkin. Roomassa rikkaimman prosentin hallussa oli noin 16 % kaikesta omaisuudesta, kun nyt maailman rikkain prosentti omistaa noin 40–45 % maailman globaalista varallisuudesta.

Mielenkiintoista kyllä, Suomessa tilanne on nykyään suunnilleen sama kuin Roomassa aikoinaan eli rikkain 1 % omistaa arviolta noin 13–15 % koko varallisuudesta.

Keskellä Rooman epävarmoja oloja ja keisari Neron aikaa asuva Paccius pyysi aikoinaan ystäväänsä filosofi Plutarkhosta antamaan neuvoja siihen, miten mielenrauha tavoitetaan.

Ehkäpä voisimme nyt 2 000 vuotta myöhemmin kääntyä jälleen näiden ajatusten pariin – jotta voisimme johtaa itseämme Platonin ajatuksen myötä yhä paremmiksi johtajiksi siten, että olemme itse kukin yhä enemmän myös filosofeja.

”ON TURHAA SUUTTUA OLOSUHTEILLE”

Plutarkhos muistutti, että on turha suuttua olosuhteille. Ne kun eivät piittaa meistä mitään. Siksi parhaiten selviytyy se, joka kääntää olosuhteet edukseen.

Tehtävämme – jos olemme viisaita – on siis ottaa myönteisesti vastaan se, mitä kohtalo meille antaa. Samalla on viisasta pyrkiä siihen, että se, mitä emme tahtoneet osallemme vahingoittaa meitä mahdollisimman vähän.

Plutarkhos kertoi esimerkin Diogeneestä, joka ajettiin kerran maapakoon: ”Ei huono tämäkään”, Diogenes totesi ja ryhtyi filosofiksi.

Sama logiikka toimii tilanteessa kuin tilanteessa. Esimerkiksi: Menetitkö tavoittelemasi viran tai työpaikan? Hyvä, voit viettää aikaa maalla omiin asioihisi keskittyen.

Filosofin mielestä on mieletöntä surra sitä, minkä on menettänyt, iloitsematta siitä, mikä on jäljellä.

Viisas ei toimi niin kuin pieni lapsi, joka yhden monista leluistaan menetettyään heittää muutkin lelut menemään ja parkuu ahdinkoaan.

Me aikuiset, joutuessamme kohtalon koettelemaksi yhdessä asiassa, saatamme mekin helposti heittää kaiken muunkin arvon hukkaan murehtimalla yhtä asiaa päivät pääksytysten.

On hyväksi mielenrauhalle, että ei-toivottujen asioiden osuessa kohdallemme emme lakkaa näkemästä kaikkea sitä, mikä elämässämme kuitenkin on yhä hyvin.

On viisasta antaa ei-toivottujen asioiden sekoittua niihin, jotka ovat yhä hyvin. Näin huonompi asia liukenee parempaan ja olo helpottuu. Tämä ei tarkoita ongelmien kieltämistä tai toksista positiivisuutta, vaan näkökulman vaihtamisen taitoa ja perspektiivin palauttamista.

Tavanomaisikaan asioita ei pidä väheksyä: sitä, että olemme elossa, terveitä ja näemme auringon. Että maassamme ei juuri nyt ole sotaa, eikä nälänhätää. Että meillä on rakkaita läheisiä ympärillämme.

NÄE JA TUTKI ITSEÄSI

Plutarkhos muistuttaa, että meidän ei pitäisi tavoitella mitään asiaa ikään kuin se olisi jotain todella suurta – ja samalla peläten koko ajan sen menettämistä, ikään kuin olisimme menettämässä jotakin todella arvokasta.

Sillä, kun meillä sitten on nuo arvokkaaksi kokemamme asiat, yleensä vähät välitämme niistä, emmekä enää jonkin ajan kuluttua edes näe niiden arvoa. Tottumus turruttaa.

Filosofin mielestä olisi parempi keskittyä käyttämään omaamiaan asioita omaksi iloksi ja nautinnoksi, jotta sitten kestää tyynesti senkin, jos niistä joskus joutuu luopumaan.

Plutarkhos oli pannut merkille, että emme kadehdi vain saman ammatin harjoittajia ja niitä, joilla on samat elämäntavat vaan:

”Rikkaat kadehtivat viisaita ja kuuluisat rikkaita, asianajajat sofisteja ja – Zeus vieköön – vapaat miehet ja patriisit haltioituvat teatterissa menestyksekkäistä näyttelijöistä ja kuninkaan hovissa tanssijoista ja palvelijoista ja ihailevat heidän onneaan, niin että se alkaa vaivata ja harmittaa heitä.”

HUOMIO OMAAN ELÄMÄÄN

Plutarkhoksen mukaan kiinnitämme aivan liikaa huomiota toisten ihmisten tekemisiin. Vaikkapa siihen, mitä joku osaa tehdä hienosti, kuten soittaa jotain soitinta, pitää hienoja puheita tai kertoa hyviä vitsejä.

Samalla jätämme huomiotta oman elämämme, jossa olisi niin paljon kauniita ja tutkimisen arvoisia asioita.

Plutarkhos huomauttaa, että katsomme aina toisaalle ja hämmästelemme toisten ihmisten menestystä, taitoja, kunniaa ja hyväonnisuutta – vähän kuin avionrikkojat, jotka himoitsevat toisen puolisoa sekä väheksyvät itseään ja omaa elämäänsä.

Mielenrauhan saavuttamisen kannalta on hyväksi tutkia ensi sijassa itseään ja omaa elämäänsä. Ja jos ei itseään, niin sitten on parempi havainnoida itseään vähäosaisempia kuin vertailla itseään ylempiinsä, kuten monilla meistä on tapana.

”Eläydy sellaisen ihmisen osaan, jolla on vähemmän kuin sinulla itselläsi”, kehottaa Plutarkhos.

Hän myös muistuttaa, että loistavan ja menestyneen ulkokuoren alla kaikkien ihmisten elämässä on aina ahdistuksen aiheita ja murheita.

ASETAMME TOIVEET LIIAN KORKEALLE

Plutarkhoksen mukaan yleinen virheemme on se, että asetamme toiveet liian korkealle. Kun emme sitten saavuta niitä, syytämme osaamme ja kohtaloamme, emmekä omaa typeryyttämme:

”Se, joka lähtee jänisjahtiin lehmän kanssa, ei ole huono-onninen, eikä se, joka epäonnistuu pyytäessään peuroja katiskalla tai nuotalla, ole ilkeän kohtalon vainoama. Kyse on vain typeryydestä ja hulluudesta, kun yrittää mahdotonta. Suurin syy tällaiseen on itserakkaus, joka tekee ihmisestä kilpailunhaluisen ja voitontahtoisen ja ahneen kokeilemaan kaikkea mahdollista.”

”Emme oleta viinipuun tuottavan viikunoita emmekä oliivipuun rypäleitä, mutta kun kyse on itsestämme, syytämme itseämme, olemme itsellemme kiittämättömiä ja näemme elämämme puutteellisena ja arvottomana, jos meillä ei ole samaan aikaan rikkaan ja oppineen, kenraalin ja filosofin, mielistelijän ja todenpuhujan, säästäväisen ja tuhlarin parhaita puolia.”

Yllä oleva Plutarkhoksen havainto osuu kipeästi esimerkiksi nykypäivän keskijohdon edustajiin. Heiltä odotetaan usein mahdottomia: heidän tulisi olla jämäkkä strategian toteuttaja, viisas sopeutuja muutoksen keskellä, taitava diplomaatti suhteessa organisaation muihin tasoihin ja samalla ehdoton todenpuhuja omalle tiimilleen.

Kun ihminen yrittää täyttää kaikki nämä keskenään ristiriitaiset odotukset täydellisesti ja samanaikaisesti, ei ole ihme, jos uupuu.

KOHTUUTTOMUUS JOHTAA PELKOON

”Tyhmät eivät huomaa hyviä asioita, eivätkä välitä niistä silloinkaan, kun ne ovat läsnä, kun taas järkevät ihmiset tekevät muistillaan itselleen eläväksi senkin, mitä ei enää ole”, kirjoittaa Plutarkhos.

Järkevä ihminen rukoilee vaihtoehdoista parempaa, mutta varautuu myös huonompaan.

Jos jotakin asiaa haluaa kohtuuttoman paljon, silloin myös pelkää sen menettämistä kohtuuttomasti.

”Se, joka tarvitsee huomista vähiten, nauttii sen tulosta eniten”, sanoo Epikuros, hänkin antiikin kreikkalainen filosofi.

Epikurosin ajatus pätee moneen, kuten rikkauteen, maineeseen, valtaan ja asemaan: niistä nauttii paradoksaalisesti eniten se, joka vähiten pelkää vastakohtaa – niiden menetystä.

AMOR FATI – RAKASTA KOHTALOASI

Elämän suurissa asioissa kärsimys ja lamaannus tulevat täysin ja kokonaan odottamattomuudesta, muistutti antiikin kreikkalainen Platonin Akatemiaan kuulunut filosofi Karneades.

Se, että sanoo, että

”Tapahtui jotain sellaista, joka ei koskaan käynyt mielessäni.”
”Toivoin jotain ihan muuta!” tai
Tällaista en osannut odottaa!”

paljastaa sen, ettei ole osannut suhtautua asioihin viisaan lailla.

”Älyttömälle ihmiselle toinen vaihtoehto ei kelpaa ja toinen taas pelottaa.”

Omaisuus, vauraus, asema ja jopa ystävyyskin ovat kuitenkin monesti epävarmoja ja ohikiitäviä, ja se on hyvä ymmärtää.

Stoalainen filosofi ja keisari Marcus Aurelius sekä myöhemmin Nietzsche puhuivat kumpikin kohtalon rakastamisesta. Se ei tarkoita, että meidän tulisi pitää ikävistä tapahtumista – vaan sitä, että hyväksymme ne osana oman elämän ”käsikirjoitusta”.

AMOR FATIN KOLME ASKELTA

Amor Fatin ensimmäinen askel on hyväksyä tilanne, sillä sen vastustaminen vain lisää kärsimystä.

Seuraavaksi voi kysyä itseltään: Mitä voin oppia tästä tilanteesta? Mitä arvoa tällä voi olla?

Kolmanneksi vaihdetaan näkökulmaa ja murehtimisen sijaan tunnustellaan, olisiko jopa mahdollista nähdä, että jokin epäonnistuminen voi opettaa itselle sellaisen arvokkaan läksyn, jota ei muutoin koskaan oppisi.

Vaikeat elämäntilanteet ovat tämän näkemyksen mukaan eräänlainen ”testirata”. Stoalaiset vertasivatkin elämää painiotteluun: heistä vaikea vastustaja (vastoinkäymiset) oli tarkoitettu tekemään ihmisestä vahvemman painijan. Ilman vastusta ei ole kasvua.

Amor Fati voi myös vapauttaa meidät katkeruudesta. Elämä ei aina ole täydellistä eikä mene suunnitelmien mukaan, mutta voimme kestää vaikeudet ja jatkaa eteenpäin.

”JOKAINEN PÄIVÄ ON JUHLA”

Se, joka on tottunut suhtautumaan asioihin rauhallisesti ja kohtuullisesti, suhtautuu myös muihin ihmisiin hyväntahtoisesti ja lempeästi.

Parempi on iloita omasta mielen tasapainosta kuin kärsiä toisten kehnoudesta – sillä niin kuin koirat haukkuessaan, he vain toteuttavat ominta luontoaan, Plutarkhos muistuttaa.

Filosofi esittää oivan analogian: me ihmiset saamme iloa kauniisti soivista soittimista ja lintujen laulusta. Meistä ei ole nautinnollista nähdä eläimiä, jotka näyttävät äreiltä ja ulvovat tai karjuvat.

Silti, kun oma elämämme on synkkää ja alavireistä, ikävien tapahtumien tai kokemusten ja loputtomien huolien painamaa, olemme toisille nyreitä ja emme tarjoa itse itsellemme mitään huojennusta tai helpotusta.

Torjumme toisten ihmisten neuvot, joiden avulla voisimme tyytyä nykyhetkeen valittamatta, muistella mennyttä kiitollisena sekä käydä ilman pelkoja ja epäilyksiä kohti tulevaa.

Viisaasti eläminen on taitolaji.

On helppo yhtyä Plutarkhoksen tunteeseen, kun hän kertoo ihailevansa Diogeneen osuvaa lohkaisua. Diogenes näki Spartassa ollessaan isäntänsä valmistautuvan kiihkeästi juhlaan, katseli hetken tuota touhua ja sanoi: ”Eikö hyvälle ihmiselle jokainen päivä ole juhla?”

Valittamalla ja olemalla suurimman osan ajasta raskaissa ajatuksissa ja ahdistuneina häpäisemme oman elämämme juhlaa.

LÄHTEITÄ JA LISÄÄ LUETTAVAA:

Plutarkhos, Mielen tyyneydestä, suomentanut Juhana Torkki, Otava 2020
Clayton M. Christensen, James Allworth, Karen Dillon: Miten mittaat elämääsi? Kauppakamari 2013