MIKÄ EROTTAA HUIPPUGOLFARIA JA SELLAISEKSI HALUAVAA?

Huippugolfarin ajattelu on erilaista kuin keskivertopelaajan – mutta mikä se ratkaiseva ero oikein on.

Jokin aika sitten seurasin kahden keskivertoa selvästi paremman golfarin peliä Nordcenterin golfkentällä. Kummankin tasoitus oli lähes sama. Nuorempi miehistä uhkui voitontahtoa. Hän oli pelannut 51 kierrosta tänä kesänä. Hänellä oli uudet, taotut rautamailat, kiiltävän valkoiset kengät, sarja personoituja palloja ja etäisyyskiikarit, jotka hän kohotti silmille arvioidessaan sopivaa lyönnin pituutta.

Vanhempi pelaajista kertoi pelanneensa tänä kesänä vain 5 täyttä kierrosta. Hän oli uusinut gripit, mutta löi edelleen samoilla mailoilla kuin 10 vuotta sitten. Hänellä ei ollut kädessään golfhanskaa.

Vanhempi arvioi etäisyyksiä silmämääräisesti ja huomautti pian, ettei nuoremman kiikari näyttänyt oikeita etäisyyslukemia. Se oli totta, sillä pian kävi ilmi, että patterien vaihdon seurauksena kiikarin asetukset olivat palanneet lähtökuoppiinsa, ja metrien sijaan matka näkyikin jaardeina.

Pelin kuluessa vanhempi kertoi, ettei enää pitänyt tärkeänä voittoa, vaan rentouttavaa tilaa, johon pelatessa parhaimmillaan pääsi.

Nuorempi ihasteli Nordcenterin hienoja väyliä ja sanoi haluavansa kentälle ehdottomasti vielä uudelleen. Pelin kuluessa miehet kannustivat toisiaan kuin herrasmiehet: ”Vielä peli voi muuttaa suuntaa”, ”Kumpi tahansa voi voittaa”, ”Älä anna tuon lyönnin latistaa tunnelmaa”.

Väylät nousivat ja laskivat kumpuilevassa maisemassa. Toisinaan viileä tuuli sai käsivarret kylmenemään, mutta rannan tasolla oli kuuma ja ilma seisoi. Väistelimme hanhien ulostekasoja. Raidallinen, jättikokoinen paarma nuuhki pyyhettä ja kaarsi pois. Vanhojen leppien rivi piirsi maisemaan ikiaikaisen tunnelman.  

Viimeinen väylä toi valkoisen klubikartanon eteen. Vanhojen puiden reunustamalla greenillä oli ”liukas keli”. Nuoremman pallo karkasi ja peli päättyi vanhemman niukkaan voittoon. Nuoremman ruskettuneet kasvot puhkesivat leveään hymyyn, vanhempi otti hatun päästään ja miehet kumarsivat toisilleen. ”Hieno peli”.

JÄLKIPELI

Seuraavana päivänä keskustelin vanhemman kanssa. Olin maininnut hänelle, että minusta urheilijoita valmennettiin tavalla, joka ei tuottanut huippusuorituksia, ja hän halusi kuulla väitteeni perustelun.

Niinpä yritin kertoa sen. Perusongelma on se, että valmennusmetodit perustuvat tiedostamattoman mielen valmentamiseen, aloitin. Itse perusongelmaa ei siis pureta, vaan minusta vaikuttaa kuin tiedostamatonta mieltä vain koulittaisiin toimimaan toisin kuin aiemmin eli jäljitellen ulkoisesti sitä tapaa, jolla tietoinen toimisi.

Tiedostamattoman mielen perusongelma on se, että se ohjaa ihmistä hänen tietämättään.

Monasti samaistumme mieleen, koska meillä ei ole kokemusta mistään muusta olotilasta. Tiedostamaton mieli perustuu joksikintulemisen ja jonakinolemisen ajatukseen. ”Minun on oltava lyödessä rentona ja vailla ajatuksia”, ”Haluan olla hyvä pelaaja”, ”Haluan nauttia pelistä”. En siis saa olla sitä, vaan minun tulee olla tätä.

Samalla mieli luo ajan. Eilen en osannut lyödä rentona, tänään opettelen rennoksi ja huomenna lyön rennosti ja parannan tulostani. Näin syntyy ajassa oleva prosessi, joka peilaa eiliseen ja on matkalla parempaan huomiseen, ja jossa minä pyrkii joksikin muuksi kuin mitä se juuri nyt, tässä hetkessä, on.

Silloin emme ole läsnä.

MIELI – KUIN KALA KOUKUSSA

Monasti haluamme olla muiden silmissä tietynlaisia, edukseen – ja mielellään muita parempia tai ainakin riittävän hyviä. Siksi mieli häiriintyy katseen alla ollessaan, esimerkiksi kilpailutilanteessa yleisön läsnäolosta. Niinpä valmennuksessa mieli yritetään totuttaa yleisön läsnäoloon.

Itse tiedostamattoman mielen perusluonnetta ei siis muuteta, se vain totutetaan joihinkin olosuhteisiin, kuten katselijoiden läsnäoloon.

Näin valmennus perustuu toimintaan tiedostamattoman mielen ehdoilla sen sijaan, että pyrittäisiin muuttamaan tiedostamattomuus tietoisuudeksi.

Mieltä ohjaavat jatkuvat halujen, vaatimusten, arvostelmien, määrittelyjen, pelkojen ja toivottujen olotilojen tavoittelun tarpeet, mutta ne siis opetellaan työntämään hetkeksi syrjään.

Erilaisten ulkoisten tekijöiden lisäksi mieli on altis häiriintymään sisäisten tekijöiden eli erilaisten ajatusten ja niiden tuottamien tunteiden takia. Impulssi toisensa jälkeen synnyttää tiedostamattomaan mieleen erilaisia jatkumoja. Ne ohjaavat mieltä niin, ettei se ole tyhjä kuin hetkittäin, hyvin lyhyitä ajanjaksoja, ehkä sekunteja tai sekunnin murto-osia kerrallaan.

Minä samaistuu jatkumoon luullen sitä itsekseen. Tämä taas aiheuttaa sen, ettei omiin ajatuksiin ja tunteisiin pysty vaikuttamaan juuri siksi, koska on niihin samaistunut.

MIELEN JATKUMOT

Jatkumo syntyy näin: Näet esimerkiksi pelaajaryhmässäsi itseäsi paremman pelaajan. Katsot hänen hienoa lyöntiään ja ajattelet, että sinunkin on opittava lyömään noin. Haluat olla jonkinlainen, muunlainen kuin olet juuri nyt.

Tai näet toisessa ryhmässä pelaajan, jolla on samanlainen bägi kuin hiljattain kuolleella ystävälläsi. Mielessä herää suru, kaipaus, muisto menneestä yhteispelistä.

Tai kesken pelin muistat seuran mestaruuskilpailut, joihin ajattelet osallistuvasi tänä vuonna.

Haluat pelata kisoissa hyvin ja lasket, ettet harmiksesi ehdi pelata mielestäsi riittävän montaa harjoituskierrosta ennen kilpailua.

Erittäin tyypillinen jatkumo ja samaistumisen kohde on myös epäonnistumisen pelko: Mieleesi tulee ajatus, että eilen en onnistunut pelissä. Onko vireeni poissa? Kääntyvätkö ranteeni oikealla tavalla vai toistanko aiempaa virheasentoa? Näin käynnistyy prosessi, jossa mieli rientää huolestumaan tulevasta menneen perusteella. Samalla mieli ei ole enää läsnä siinä, missä olet, vaan se karkaa jonnekin muualle.

JÄLJITTELY EI OLE SAMA ASIA

Usein valmennus tähtää siihen, että edellä kuvatut ulkoiset ja sisäiset häiriötekijät minimoidaan tilapäisesti suorituksen ajaksi. Pää pyritään niin sanotusti tyhjentämään ajatuksista, tunteista ja tuntemuksista. Kun ulkoiset olosuhteet on havaittu ja analysoitu, oikea maila ja tarvittava lyönnin luonne päätetty, tähdätään vain maksimaaliseen rentouteen.

Pyrkimys rentouteen ei kuitenkaan tuota rentoutta, vaan jännitystä, koska pyrkimykseen liittyy aina epäonnistumisen mahdollisuus –  ja juuri se tuo suoritukseen rentouden sijaan jännitteen.

Edellä kuvatun metodin perusongelma on, että se vain jäljittelee tietoisen toimintaa.

Tiedostamaton ei voi koskaan päästä samaan lopputulokseen kuin tietoinen, sillä tietoisen toiminnan ulkoinen jäljittely ei parhaimmillaankaan ole sama asia kuin tietoisen luontainen toiminta. Jos urheiluvalmennus perustuu tiedostamattoman mielen koulimiseen pikemminkin kuin tietoiseksi tulemiseen, taustalle jäävät aina vaikuttamaan urheilijan tiedostamattomat tarpeet, motiivit ja halut.

Hän haluaa esimerkiksi menestyä kilpailussa tai hän haluaa rentoutua, saada pelatessaan miellyttäväksi kokemansa meditatiivisen olotilan. Mutta kun jokin halu on läsnä, on läsnä myös vaatimus ja pyrkimys. Ja epäonnistumisen pelko. Halun voi tietenkin oppia työntämään taka-alalle hetkeksi, suorituksen ajaksi, mutta tällainen toiminta on ulkoisesti opittu suoritus, joka vain jäljittelee tietoisen toimintaa tiedostamattoman mielen ehdoilla.

TIETOINEN VERSUS TIEDOSTAMATON

”Yksi yleisimmistä harhakäsityksistä on se, että golf olisi meditatiivista. Ei. Golf vaatii päinvastoin vahvaa tietoisuutta siitä, mitä ympärillä tapahtuu”, sanoo Jaggi Vasudev, Sadhguruna tunnettu intialainen joogi ja mystikko, joka on esiintynyt Maailman Talousfoorumin puhujana. Vasudev on itseoppinut golfari, joka pelaa golfia tasoituksella 14. Sadhguru puhuu nimenomaan tietoisuuden tärkeydestä – myös golfia pelattaessa.

Golf ei ole meditatiivista, koska siinä ympäristön tarkka ja jatkuva havainnoiminen on oleellisen tärkeää. Mistä päin tuulee? Minne pallo putosi? Miten greeni kaartuu? Millainen otteeni on?

Miten tietoisuus näkyy?

Ajatellaan kahta golfpelaajaa, jotka ovat lähdössä ensimmäiselle väylälle. Tiedostamaton asettaa pallon tiin päälle ja astuu taaemmas. Hän tarkistaa tuulen suunnan, arvioi etäisyyden greenille ja huomioi tuulen vaikutuksen päättääkseen, millainen lyönti tarvitaan. Hän arvioi pallon laskeutumispaikan pinnanmuotoja päätelläkseen pallon vierimissuunnan.

Hän valitsee mailan ja sitoutuu valintaansa. Hän sanoo itselleen, että onnistuu valitsemallaan mailalla. Hän pyrkii toimimaan niin kuin hänelle on opetettu, ja miten hän tietää älyllisesti, että tulisi toimia. Hän ajattelee, ettei nyt tulisi enää ajatella mitään muuta kuin että tekee sen, minkä osaa, nauttien itse tilanteesta ja unohtaen voiton tavoitteen. Hän pyrkii olemaan rento ja sellainen, millainen hän tietää, että lyödessä tulisi olla. Sitten tiedostamaton astuu pallon luo, ja lyö.

Mitä tekee tietoinen? Hän asettaa pallon tiin päälle ja astuu taaemmas. Hän tarkistaa tuulen suunnan, arvioi etäisyyden greenille ja huomioi tuulen vaikutuksen päättääkseen, millainen lyönti tarvitaan. Hän arvioi pallon laskeutumispaikan pinnanmuotoja päätelläkseen pallon vierimissuunnan. Hän valitsee mailan. Sitten tietoinen astuu pallon luo – ja lyö.

Jos kaipaat itsellesi mentaalivalmennusta, ota rohkeasti yhteyttä Ninaan.