OVERTONIN IKKUNA KERTOO, MISSÄ SALLITUN RAJA KULKEE

Yhtenä vuonna jokin ajatus tuntuu mahdottomalta ja naurettavalta. Muutamaa vuotta myöhemmin siitä voidaan keskustella aivan vakavasti.

Jokin näkymätön raja näyttää määrittävän, mistä on kulloinkin hyväksyttävää puhua – ja mistä ei.

Tätä ilmiötä kuvaa käsite Overtonin ikkuna. Sen esitti 1990-luvulla politiikan analyytikko Joseph P. Overton yhdysvaltalaisessa Mackinac Center for Public Policy -ajatushautomossa.

Overtonin ikkuna ei ole salaliittoteoria eikä yksittäinen vaikuttamismenetelmä. Se on malli, jolla kuvataan sitä, millaiset ideat ovat julkisessa keskustelussa kulloinkin hyväksyttäviä. Ajatuksia on usein havainnollistettu asteikolla, jossa ne siirtyvät mahdottomasta ja radikaalista kohti hyväksyttävää, järkevää, suosittua ja lopulta normaalia.

Poliitikoille tämä raja on käytännöllinen: heidän on helpompi menestyä ajamalla sellaisia ajatuksia, jotka sijoittuvat keskustelun hyväksytylle alueelle. Mutta ilmiö ei koske vain politiikkaa. Samankaltaiset rajat vaikuttavat myös siihen, mitä me yksilöinä pidämme uskottavana, järkevänä tai edes kuviteltavana.

SALLITUN RAJAT MUUTTUVAT

Historia tarjoaa monia esimerkkejä siitä, miten sallitun ja järkevänä pidetyn rajat muuttuvat.

1600-luvulla aurinkokeskisen maailmankuvan puolustaminen saattoi johtaa vakaviin seurauksiin, kuten Galileo Galilein kuuluisassa oikeudenkäynnissä nähtiin. Myöhemmin Charles Darwinin teos On the Origin of Species herätti kiivasta vastustusta. Nykyisin nämä ajatukset kuuluvat jo yleisesti hyväksyttyihin.

Overtonin ikkuna ei kuitenkaan liiku itsestään. Keskustelun rajat muuttuvat usein vähitellen: uusien tutkimustulosten, kriisien, kulttuuristen muutosten tai voimakkaiden kertomusten myötä. Myös tunteilla on merkitystä. Ihmiset eivät omaksu ajatuksia pelkkien faktojen perusteella – niihin vaikuttavat myös pelko, toivo, samaistuminen ja sosiaalinen paine.

Siksi jotkin ideat voivat ensin tuntua radikaaleilta, mutta muuttua ajan myötä arkipäiväisiksi. Esimerkiksi MeToo movement muutti nopeasti keskustelua siitä, mitä työpaikoilla pidetään hyväksyttävänä käytöksenä. Samoin tapahtui etätyön suhteen: se muuttui Overtonin ikkunassa hyvin nopeasti radikaalista normaaliksi.

KRIITTISEN AJATTELUN TARVE KASVAA

Ilmiö näkyy myös yksilön tasolla. Voi käydä niin, että huomaa ajattelevansa jotakin, mikä olisi vielä muutama vuosi sitten tuntunut täysin mahdottomalta. Syynä voi olla aito uusi oivallus – mutta toisinaan myös se, että ympäröivä keskusteluilmapiiri on muuttunut.

Itseltään voi aina kysyä: ”Ajattelenko näin siksi, että olen itse tutkinut ja arvioinut asiaa, vai siksi, että kaikki muutkin ajattelevat näin?”

Filosofia kannustaa omien havaintojen kyseenalaiseksi asettamiseen ja niiden kriittiseen arviointiin. Epiktetos esimerkiksi kehotti näin: ”Harjoittele sanomaan jokaiselle karkealle vaikutelmalle: ’Olet vaikutelma etkä suinkaan sitä, mitä näen.'”

On hyvä muistaa, ettei Overtonin ikkuna kerro, mikä on totta tai oikein. Se kertoo vain sen, mikä kulloinkin on julkisessa keskustelussa hyväksyttävää. Historiassa on lukuisia tilanteita, joissa aiemmin torjutut ajatukset ovat vähitellen normalisoituneet – joskus hyvästä syystä – joskus huonosta (kuten vaikkapa historian totalitaariset kokeilut osoittavat).

Siksi kriittinen ajattelu on tärkeää. Pelkkä hyväksyttävyys ei vielä tee ideasta perusteltua. Jokaisen on lopulta itse arvioitava, mitkä ajatukset kestävät tarkastelua ja mitkä eivät.

Ajattelun vastuu on lopulta aina yksilöllä.

LISÄÄ LUETTAVAA