MITEN SYNTYY JOULUN HENKI?

Jos tuntuu siltä, että joulun henki on kateissa, lue tämä.

Kaksi vuotta sitten, kutakuinkin samoihin aikoihin joulukuuta kuin nyt, olin saapumassa kotiin lumisateisen päivän päätteeksi. Väsytti. Tienvarret olivat täynnä ruskeita lumivalleja ja jatkuvat huonot uutiset uuvuttivat. Maailma näytti monella tapaa ajautuneen lopullisesti pois radaltaan.

Päiden putoilua ei sentään voinut seurata konkreettisesti keskustorilla, mutta sama akti näytti siirtyneen netissä ja viestintävälineissä tapahtuvaksi henkisiksi lynkkauksiksi ja canceloinniksi.

Jaksaako tätä hulluutta enää, ajattelin.

Keveiden hiutaleiden leijaillessa katuvaloissa jokin näkymä kuitenkin yllättäen siirtyi pois arkisilta radoiltaan ja loksahti uuteen asentoon. Tapani nähdä maailma muuttui toisenlaiseksi: olin äkkiarvaamatta siirtynyt keskelle elokuvaa.

Eikä ihan mitä tahansa elokuvaa.

Olin samalla vedenjakajalla kuin elokuvan Ihmeellinen on elämä päähenkilö George Bailey. Georgen edessä oli sama valinta kuin mitä Albert Einstein piti yksilön tärkeimpänä valintana: uskoako hyvän- vai pahantahtoiseen maailmankaikkeuteen. Minkä narratiivin valita?

Nyt valinnan edessä vain olin minä, eikä George.

JÄRKI JUOKSEE VASTA KUN NAAMA ON RUVELLA

Frank Capran ohjaama klassikkoelokuva Ihmeellinen on elämä valmistui vuosi toisen maailmansodan päättymisen jälkeen, vuonna 1946.

Elokuva on kuin sanaton todiste sille, mitä oli lopulta opittu kammottavien näytelmien seurauksena ja kalliilla hinnalla.

Yhteiskunnat halusivat muuttua pahantahtoisista hyväntahtoisiksi. Ja se muutos olisi tulos yksilöiden valinnoista, jotka kertautuisivat eksponentiaalisesti kansakuntien tietoisuuden kasvuksi.

Tätä varten tarvittiin taidetta: kirjoja, inspiroivia ihmisiä näyttämään suuntaa. Ja sellaisia elokuvia kuin Ihmeellinen on elämä.

Elokuvia, jotka rohkaisivat myötätuntoon, empatiaan ja viisaaseen välittämiseen.

HYPPÄÄKÖ HYVÄ MIES SILLALTA?

Elokuva alkaa lumisateisesta jouluaatosta Bedford Fallsin kaupungissa. Kaupunkilaiset ja perheenjäsenet rukoilevat vähävaraisille taloja rakennuttaneen ja sattuman oikusta rahavaikeuksiin ajautuneen George Baileyn puolesta: ”Hän ei koskaan ajattele itseään, siksi hän on pulassa”, sanoo joku.

Toisesta talosta kuuluu: ”George on hyvä mies, anna hänelle mahdollisuus.”

Pyynnöt kantautuvat korkeuksiin, josta lähetetään ”kaninälyllä, mutta lapsen uskolla” varustettu toisen luokan enkeli, entinen kelloseppä Clarence Odbody pelastamaan George, jonka tiedetään aikovan tehdä kello 22.45 itsemurhan. Heikkolahjainen enkeli saa samalla tilaisuuden ansaita itselleen siivet.

Epätoivoinen George aikoo hypätä sillalta, mutta muuttaa mielensä, kun suojelusenkeli Clarence näyttää hänelle, millainen maailma olisi ilman Georgea.

MIHIN SINUA TARVITAAN?

George oivaltaa, että hänen tekemänsä valinnat eivät ole merkityksettömiä.

Aivan samoin kuin kaikista siemenistä pienimmästä, sinapinsiemenestä, voi tulla puutarhan kasveista se kaikkein suurin, vastuullinen yksilö vaikuttaa lukuisten muiden kohtaloihin.

Meissä kaikissa on sisällä tuo henkisen rikkauden sinapinsiemen, elokuva tuntuu viestittävän. Meidän jokaisen teoilla ja ajatuksilla on merkitystä muille ihmisille. Välillämme on näkymätön vaikutusten verkosto, jota ei pidä unohtaa.

Yksi lause oikealla hetkellä voi muuttaa jonkun ihmisen elämän kulun, vaikkei sen sanominen veisi sanojalta kuin kymmenen sekuntia.

Ihmeellinen on elämä -elokuva vaikuttaa joka joulu ympäri maailmaa katsojien tunteisiin herätellen esiin parasta meissä: vastuuntuntoa ja hyväntahtoisuutta. Elokuvan tarina herättää toivoa ja saa meidät näkemään oman merkityksemme. Ja se merkitys ei ole menestystä tai taloudellista vaurautta, vaan tärkeistä asioista huolen pitämistä.

IHMINEN: MIKÄ ON OLEMUKSESI YDIN?

Ihmeellinen on elämä -elokuvan erityisyys piirtyy esiin, kun sitä vertaa lähivuosien suosiota saaneisiin tv-sarjoihin, vaikkapa Westworldiin tai Successioniin.

Westworldissä ihminen kuvataan itsekkäänä ja julmana algoritmina, joka käyttää ihmisrobotteja vain omien mielihalujensa tyydyttämiseen – olipa tuo halu sitten seksuaalinen mieliteko tai tarve tuntea olevansa pyssysankari tai muiden kohtalosta päättävä vaikutusvaltainen tyranni tai diktaattori.

Siinä missä Capran elokuva liputtaa hyväntahtoisuuden ja toivon puolesta, Westworld ja Succession herättävät katsojissa pikemminkin tunnetta, että hyvyys on harvinaista ja itsekkyys arkipäivää.

Westworldissä sen asukkaan on pakko taistella ja puolustaa itseään, tai jää muiden jalkoihin. Päähenkilöt tappavat tai heidät tapetaan. Se, joka jää seisomaan ruumiskasan päällimmäiseksi on vain osoittanut oman älykkyytensä, menestyskelpoisuutensa ja vahvuutensa.

Capran elokuvan päähenkilö taas edustaa edellä kuvatun vastakohtaa. Hän on keskeneräinen, erehtyväinen ja hauras, mutta pyrkii hyvään.

PELKO VAI TOIVO?

Kertovatko tv-sarjat maailmantilasta vai ovatko ne olleet osaltaan synnyttämässä sitä? Ja vaikuttavatko elokuvat ajatustemme ja tunteidemme lisäksi myös hyvinvointiimme?

Kyllä. Tutkimuksissa on havaittu, että elokuvat, jotka herättävät toivoa ja välittämistä, parantavat vastustuskykyämme ja vaikuttavat myönteisesti suoraan terveyteemme.

Ei ole lainkaan yhdentekevää, millaiseen narratiiviin uskomme, sillä sisäisistä kertomuksista syntyy tunteita ja minuuden osia.

Leonardo da Vinci kirjoitti jo aikoinaan, että hänen mielestään kauneutta ei voi edes kuvata eikä nähdä, ellei sitä ole myös itsessä: ”…jos olet itse karkea, hahmosi ovat samanlaisia ja vailla viehätystä, ja samoin on kaikkien hyvien ja huonojen puoliesi laita: ne näkyvät tavalla tai toisella hahmoissasi.”

George sai nähdä kotikaupunkinsa Bedford Fallsin kahdella eri tavalla: hyväntahtoisin ja rakastavin silmin – sekä silmin, joista olivat vieneet voiton epätoivo, ahdistus, pelko ja helvetillinen tuho. Se, miten kukin Bedford Fallsin ihmisistä yksilönä valitsisi, määräisi kaupungin kohtalon.

Kaupunki oli kuin valtava palapeli, jonka jokainen pala oli elävä solu isossa organismissa.

Kun katselin omaa kotikaupunkiani tuona joulukuisena iltana lumihiutaleiden tanssiessa katulyhtyjen valossa, tunsin konkreettisesti, miten kuljemme kaikki jatkuvasti rajalla, tiedämmepä sitä tai emme.

George sai nähdä vaihtoehdot ja oivalsi oman valintansa merkityksen. Pahantahtoisuuteen kallellaan ollut näkymä muuttui hyväntahtoiseksi maailmankaikkeudeksi.

Se, mitä ja miten ajattelemme, voi luoda lopulta meille joulun hengen.

Kuva: Shutterstock